Hulvaton huijaus! Pikkupoika toi kouluun ”äitinsä” lupalapun

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lapset keksivät välillä hyvinkin kekseliäitä tapoja päästä pälkähästä ja sieltä, missä aita on matalin. Nyt verkossa naurattaa erään pikkupojan yritys väittää omatekemäänsä lupalappua äitinsä kirjoittamaksi.

Lapun nähdessään harva varmasti todella uskoo, että Ronnie-nimisen pikkupojan kouluun kiikuttama lappu olisi aito. Lupalapussa kerrotaan, että Ronnie saa tuoda PSP-pelilaitteensa kouluun milloin hän tahtoo. Muun muassa Q107-radiokanavan Twitterissä julkaisema lappu on kuitenkin esimerkiksi täynnä kirjoitusvirheitä.

Opettaja saattoi myös epäillä lapun aitoutta koska, että äidin nimen sijaan allekirjoituksen kohdalla lukee vain ”Ronnien äiti”. Pojalle tulee kuitenkin antaa pisteitä yrityksensä takia. Ehkä pikkupoika kuitenkin vielä oppii, että huijaamalla ei pitkälle pääse.