Paha sai palkkansa – poliisina esiintynyt pysäytti oikean poliisin

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Rikollisten joukkoon mahtuu joitakin todellisia oman elämänsä sankareita. Nämä yksilöt nousevat aina silloin tällöin otsikoihin omaperäisten rikostensa johdosta. Tällä kertaa vuorossa on amerikkalaismies, joka pidätettiin poliisina esiintymisestä epäiltynä.

20-vuotias Matthew Michael Lee McMahon oli esiintynyt poliisina floridalaisella tiellä, jolla hän oli vilkkuvalojen avulla pysäytellyt ihmisten autoja. Miehellä kävi kuitenkin erittäin huono tuuri siinä vaiheessa, kun hän pysäytti Chance Andersonin auton.

Anderson on nimittäin oikea poliisi, ja hän pidätti McMahonin välittömästi poliisina esiintymisestä epäiltynä, uutistoimisto AP kertoo. Pidätyksen tehnyt poliisi kertoi First Coast Newsille, että hän on viimeisten kymmenen vuoden aikana pidättänyt useampia poliisina esiintyneitä ihmisiä, mutta yksikään heistä ei ollut tähän mennessä pysäyttänyt häntä. McMahon päästettiin pidätyksensä jälkeen vapaaksi 5.500 dollarin takuita vastaan. Vielä ei ole selvää, miksi nuorukainen esiintyi poliisina.