Vartaloa muotoilevat korsetit olivat suosittu vaatekappale naisten keskuudessa jo menneinä vuosisatoina. Ne menettitvät suosiotaan rintaliivien yleistyttyä, mutta ovat edelleen yleisessä käytössä esimerkiksi fetissipiireissä.

Australialaissyntyinen Penny Brown on korsettiharrastaja, joka on vienyt vartalonsa muokkaamisen vaatekappaleen avulla äärimmäisyyksiin. Pennyllä on todellinen tiimalasivartalo, sillä pitäessään korsettia hänen vyötärönsä kutistuu 96 senttimetristä 58 senttimetriin. Samalla naisen rinnanympärys kasvaa.
Penny Brownin korsetti on toisinaan niin tiukka, että hän pystyy syömään vain pieniä ruoka-annoksia. Lisäksi jokapäiväinen elämä hankaloittuu, sillä kumartuminen, istuminen ja makaaminen on korsetin kanssa ongelmaista. Japanin Okinawassa miehensä kanssa asuva nainen kuitenkin uskoo elämäntyylinsä olevan kaiken vaivan arvoista.