Teinitytön takapuolta haukuttiin – paljasti bikinipeppunsa koulukiusattujen puolesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koulukiusaaminen on aina vakava asia, sillä se voi pahimmillaan tuhota lapsen tai nuoren elämän. Koulukiusaaminen ei ole kuitenkaan vain lasten juttu, sillä sitä esiintyy myös lukiolaisilla ja sitä vanhemmilla opiskelijoilla. Nyt eräs kiusaamisen kohde on saanut reagoinnistaan runsaasti kiitosta.

Facebook
Facebook

15-vuotias Carleigh O’Connell on kaunis nuori lukiolaistyttö, jolla on hyvä itsetunto. New Jerseyssä asuvaa tyttöä on kuitenkin kiusattu, ja taannoin joku maalasi spray-maalilla rannan betonipalkkiin häntä solvaavan lauseen. Betonissa lukee ”Carleighin perse”. Tieto maalauksesta kantautui nopeasti tytön korvin, ja hän päätti olla alistumatta moiseen sikailuun.

Niinpä Carleigh suuntasi samalle paikalle, paljasti mekkonsa alta bikinien peittämän takapuolensa ja pyysi ystävää ottamaan valokuvan solvaustekstin kanssa. Ensimmäisessä kuvassa hän katsoi pois päin, mutta sitten päätti, että hän on solvauksen yläpuolella ja katsoi hymyillen suoraan kameraan.

– Ajattelin sitä hetken. Sitten ymmärsin, että ei se ollut kovinkaan suuri asia. En antanut heille sellaista voimaa mitä he halusivat. Halusin näyttää, että olin parempi ihminen kuin se, joka tekstin kirjoitti, Carleigh O’Connell kertoi Buzz Feedille.

Vartalo on monille nuorille tytöille herkkä asia ja toivon, että edes yksi tyttö tuntisi olonsa paremmaksi luettuaan minun tarinani. Kiusatuksi tuleminen voi olla kova paikka, mutta ei sen takia kannata itkeä. Kukaan ei ole yksin, sillä jokaista varten on ihmisiä. Minä olen yksi heistä.