Tumma suklaa pitää nälän tunteen poissa pidempään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki tumman suklaan ystävät saivat äskettäin ilouutisia, kun herkun kerrottiin ehkäisevän auringossa palamista. Tummassa suklaassa on runsaasti resveratrolia, joka antaa keholle kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. Ainesosa nopeuttaa aivojen verenkiertoa ja muistia sekä vähentää sydän ja verisuonisairauksien riskiä.

Kööpenhaminan yliopisto suoritti kuusi vuotta sitten tutkimuksen, jossa testattiin tumman suklaan teho nälän karkottajana. Tutkimukseen osallistui 16 miestä, joista osalle tarjoiltiin 100 grammaa tummaa suklaata ja loput saivat saman verran tavallista maitosuklaata.

Kaksitoista tuntia myöhemmin samoille henkilöille tarjottiin pitsaa, jonka syöminen oli vapaaehtoista. Ne miehet, jotka olivat syöneet aiemmin tummempaa suklaata, kieltäytyivät pitsasta enemmän kuin he, jotka nauttivat vaaleampaa herkun versiota. Toisin sanoen tutkimuksen valossa voidaan olettaa, että tumma suklaa pitää syöjänsä kauemmin tyytyväisenä ja täynnä.

Tutkimus oli osa Faculty of Life Science -nimistä selvitystä. Tummassa suklaassa olevan resveratrolin hyödyt on tiedetty jo kauan, ja sitä markkinoidaan myös ravintolisänä. Sillä uskotaan olevan lukuisia terveysvaikutuksia, kuten vanhenemista ja tulehdusta ehkäiseviä sekä hermosoluja suojaavia vaikutuksia. Ranskalaisten huomattavan alhaisen sydän- ja verisuonitautiesiintyvyyden on selitetty johtuvan heidän runsaasta viinin kulutuksestaan, sillä resvetratrolia on runsaasti myös punaviinissä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat