Kuollut lemmikki avaruuteen? Nyt se on mahdollista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lemmikin kuolema on aina surullinen tilanne, jota useissa tapauksissa voi rinnastaa läheisen ihmisen kuolemaan. Rakkaille eläimille on omia hautausmaita, mutta halutessaan lemmikkinsä voi lähettää viimeiselle matkalle myös näyttävämmällä tavalla.

Teksasilainen Celestis Inc. -yhtiö on vuodesta 1997 lähettänyt kuolleiden ihmisten jäännöksiä avaruuteen. Nyt yhtiö on laajentanut liiketoimiaan myös lemmikkieläimiin. Kuolleen lemmikkinsä voi lähettää avaruuteen, mikäli ylimääräistä rahaa vain löytyy tarpeeksi.

995 dollarin, eli noin 742 euron hintaan eläimen tuhkat voi lähettää sukkulan mukaan. Tuhkat eivät kuitenkaan jää avaruuteen, vaan ne palaavat maapallolle raketin mukana.

12.500 dollarin, eli hieman alle 10.000 euron palveluilla lemmikin maalliset jäännökset voi laukaista maata kiertävälle radalle pysyvästi. Ensimmäiset lemmikkieläimen avaruushautajaiset järjestetään lokakuussa 2014. Tuolloin kosmiselle viimeiselle matkalleen lähetetään australianpaimenkoira Apollo.

Uusimmat