Animaatiohahmoista tehtiin ”oikeita” – pelottava näky

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useat internetin käyttäjät ovat varmasti törmänneet kuvaan, jossa Homer Simpsonista on pyritty tekemään realistinen taitavan tietokonegrafiikan avulla. Valitettavasti oikean ihmisen kaltainen iho tekee muuten humoristisesta piirroshahmosta erittäin karmivan näköisen ilmestyksen.

Kuva ei ole ainoa laatuaan, sillä muutkin taitavat kuvanmuokkaajat ovat tehneet realistisempia versioita tunnetuista piirroshahmoista. Reddit-sivustolla jaetussa kuvasarjassa samanlaisen käsittelyn ovat saaneet muun muassa Bart Simpson, Beavis ja Butt-head sekä Retu Kivinen. Kaikki ovat yhtä groteskeja ilmestyksiä.

Miksi sitten piirrettyinä hauskannäköiset hahmot näyttävät realistisempaan tyyliin tehtyinä olevan peräisin suoraan kesäfestareiden jälkeisen liskojen yön painajaisunista? Ilmiö on tuttu esimerkiksi robotiikasta, ja sitä kutsutaan termillä uncanny valley, ”outo laakso”. Sen mukaan esimerkiksi robottien tai tietokoneanimaatiolla luotujen hahmojen alkaessa muistuttaa liikaa oikeaa ihmistä, niiden epäinhimilliset piirteet tulevat vastaavasti entistäkin enemmän esille.