Argentiinalaiskaupunki kielsi lasten kastamisen Messin mukaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Argentiinalaista Lionel Messiä on pidetty maailman parhaimpana jalkapalloilijana. Huippupelaaja seurustelee argentiinalaisen Antonella Roccuzzon kanssa ja parilla on 1,5-vuotias Thiago Messi Roccuzzo -niminen poika.

Lionel Messi on kotoisin argentiinalaisesta Rosarion kaupungista, ja oletettavasti kaupungin liki miljoona asukasta ovat erittäin ylpeitä kuuluisasta urheilutähdestä. Nyt kaupungin virkamiehet ovat asettaneet lain, jonka mukaan lapsia ei saa kastaa Lionel Messin kaimoiksi.

Asiasta uutisoineen Mundo Deportivon mukaan pykälän avulla vältetään tulevaisuuden massaerehdykset nimiin liittyen. Kerroimme taannoin, että Messi on aloittanut nyt myös jalkapalloteemaisen projektin vapaa-ajallaan. Mies suunnittelee rakennuttavansa erikoisen asuintalon espanjalaisen arkkitehdin Luis de Garridon johdolla.

Ylhäältä katsottuna talo näyttää erehdyttävästi Messin tärkeimmältä työkalulta ammatissaan, eli jalkapallolta. Arkkitehdin ideana on luoda talo, joka kuvastaa omistajansa persoonallisuutta. Talo sijaitsee puoliksi viheriön ja puoliksi veden päällä.