Lentoyhtiön bikinikampanja paljastui – lentoemännät bikineissä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Vietnamilainen mainoskampanja on saanut aikaan kohun. Lentoyhtiön provosoivassa mainoskampanjassa lentoemot esiintyvät nimittäin pelkissä bikineissä. Daily Mail -lehden saamien tietojen mukaan yhtiö ei ole vielä julkaissut provosoivia kuvia, mutta ne päätyivät julkiseksi, kun yksi mainoskampanjan keulahahmo julkaisi omia bikinikuviaan Facebookiin.

YouTube
YouTube

Kuvissa lentoemot keikistelevät Vietjet Airin lentokoneessa pienissä bikineissä. Kuvat ovat saaneet paljon negatiivista palautetta, sillä monet kritisoivat lentoyhtiötä naisten esineellistämisestä. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun kyseinen lentoyhtiö on samanlaisen kohun keskellä, sillä vuonna 2012 yhtiö julkaisi videon, jossa lentoemot esittivät havajilaisen tanssin pelkät bikinit yllään. Yhtiö sai kampanjasta sakkoja.

Vietjet Air on saanut kampanjasta paljon näkyvyyttä ja ilmeisesti sakkojenkin uhalla yhtiö aikoo toteuttaa samanlaisen kampanjan uudelleen. Vietjet Air on kertonut, että nettiin vuotaneet kuvat eivät ole virallisia. Oli tai ei, kohu on jo syntynyt ja sitä yhtiö todennäköisesti myös halusi.