Suomalaisyhtyeen Guns’n’Roses-versiointi ihastuttaa

Kerroimme taannoin kuinka suomalainen cover-yhtye teki oman juurevan versionsa Iron Maiden -yhtyeen Trooper-hitistä. Videosta tuli maailmanlaajuinen nettihitti. Hetki sitten sama coverbändi iski näyttävästi yllätyskeikalla Tampereen ydinkeskustassa.

---
---
Stara
Stara

Steve’n’Seagulls teki näyttävän yllätyskeikan ilmestymällä hotelli Ilveksen pääoven eteen valkoisella pakettiautolla. Tampereella on parhaillaan käynnissä Musiikki & Media -tapahtuma, joten paikalla on runsaasti musiikki- ja media-alojen ammattilaisia.

Stara oli paikalla ikuistamassa, kun yhtye esitti paikalla sattumalta olleelle yleisölle oman näkemyksensä Guns’n’Roses -yhtyeen Paradise City -klassikkohitistä. Tuttuun tapaansa Steve’n’Seagulls onnistui kiteyttämään vanhasta rockhitistä oman juurevan näkemuksensä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.