Linnunpoikanen hyppäsi 122 metriseltä kalliolta – ällistyttävä tulos

Viihdeuutiset · Annika Kela

Jokainen linnunpoikanen tulee kohtaamaan jossain vaiheessa elämäänsä hetken, jolloin on aika lentää pesästä. Joissain tapauksissa pesä jätetään jo silloin, kun tipusta on tullut tarpeeksi vahva selviytyäkseen pesän ulkopuolella.

Grönlannissa kuvatussa luontovideossa on saatu hurjan näköistä kuvamateriaalia pienestä ja pörröisestä linnunpoikasesta, joka hyppäsi 122 metriä korkealta kalliolta alas päästäkseen emonsa luo. Pikkuinen tipu levitti siipensä ja hyppäsi, mutta koska siivet eivät kantaneet, kiiti poikanen syöksyllä alas.

Ennen laskeutumista maankamaralle pikkutipu osui pahannäköisesti useisiin kiviin. Loppumatkassa lintu näytti olevan eloton ja videota katsoessa käy varmasti monella mielessä, että pudotuksesta on mahdoton selvitä hengissä. Lintuemo rientää tipunsa viereen ja alkaa vaakkua sille. Hetken kuluttua tipu pöyhentelee höyheniään ja alkaa sirkuttaa. Taisi olla hurja ensilento.