Mies matkusti 12 000 kilometriä Amerikan halki – hankki kyydit Tinderistä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nuori mies oli lähtenyt reppureissaamaan Pohjois-Amerikkaan erikoisen suunnitelman kanssa, sillä 24-vuotias Daniel Beaumont oli päättänyt liftata Tinderissä tapaamiensa naisten kyydissä halki Amerikan. Beaumontin tavoitteena oli reissata 80 päivän ajan ympäri maata.

Toukokuussa nuorukainen matkusti Kanadaan osallistuakseen hääjuhliin. Daniel oli päättänyt jatkaa sieltä matkaa kohti Amerikkaa liftaamalla. Mies kuitenkin huomasi pian, ettei tavallinen liftaaminen ollutkaan niin helppoa kuin hän oli luullut sen olevan. Niinpä mies alkoi kysellä kyytejä itselleen Tinderin avulla.

Matkan aikana mies sai kyydin yhteensä 32 naiselta ja onnistui kulkemaan mantereen halki Tinderin avulla. Mies osallistui bensakustannuksiin ja pääsi paikasta toiseen todella edullisesti. Reissaamisen aikana mies tapasi uusia ihmisiä ja matkanteko oli hauska ja ikimuistoinen kokemus. Naiset kyyditsivät Danielia yhteensä 12.000 kilometrin verran.

Mirror-lehden mukaan rehellisyys auttoi Danielia matkaamaan peukalokyydillä. Nuorukainen kertoi, että kun ihmiset kuulivat mistä on kyse, he tarjoutuivat auttamaan reissaajaa tavoitteessaan. Miehen ei siis tarvinnut lirkutella naisille kyytien toivossa, vaan hän pysyi rehellisenä matkustamisestaan alusta alkaen. Deittailusovelluksen avulla mies matkusti läpi Amerikan ja tapasi matkallaan upeita ihmisiä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat