Lehti: Suosittu alkoholituote aiheuttaa aggressioita

Viihdeuutiset · Annika Kela

Useat yliopistot ja tutkimuslaitokset Britanniassa ja Yhdysvalloissa ovat alkaneet tutkia yhteyttä, jonka mukaan valkoviiniä nauttineet ovat saaneet reaktion, joka aiheuttaa ärtyneisyyttä, aggressiivisuutta ja riidan haastamista. Nyt on käynyt ilmi, että monet valkoviinin nauttijat ovat puhuneet tutkimusten puolesta.

Daily Mail -lehti julkaisi artikkelin, jossa selvitettiin valkoviinin vaikutusta käyttäytymiseen. On todettu, että valkoviinin sisältämä sokerin määrä yhdistettynä sulfideihin ja jopa pestisideihin aiheuttaa myrkytysreaktion elimistössä. Reaktio vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen negatiivisella tavalla ja muutaman lasin jälkeen viiniä nauttinut saattaa muuttua aggressiiviseksi.

Punaviinissä ei ole samanlaisia määriä sokeria, sulfideja tai pestidejä, joten punaviinin nauttiminen on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Valkoviinin lisätään sulfideja, jotta viini säilyisi pidempään.

Joissain viineissä on havaittu olevan ihmisille myrkyllisiä pestidejä. Niiden määrää viineissä ei ole rajoitettu EU:ssa vaikka ne ovat ihmiselle haitallista. Daily Mailin mukaan Japani hiljattain kielsi sellaisten viinien maahantuonnin, jotka sisältävät liian suuren määrän pestidejä.

Artikkeleiden julkaisun jälkeen lehden toimitukseen on tulvinut etenkin naisten kokemuksia asiasta. Naiset nauttivat valkoviiniä huomattavasti enemmän kuin miehet. Jotkut naiset juovat valkoviiniä humaltumistarkoituksessa, kun taas miehet juovat ennemmin olutta tai väkeviä. Tutkimuksen mukaan on havaittu, että naiset saavat reaktion valkoviinistä herkemmin kuin miehet.

Joukko naisia suostui lehden haastateltavaksi ja selvisi, että jokainen heistä on joskus alkanut väitellä tai haastaa riitaa selittämättömän pienistä asioista nautittuaan juuri valkoviiniä. Naisten kertomusten mukaan osa heistä oli alkanut käyttäytyä väkivaltaisesti ja hyökkäävästi parin lasillisen jälkeen.

Naiset vakuuttivat, että he eivät olleet humalassa, mutta viinin aiheuttama reaktio sai heidät käyttäytymään kuin raivohullut. Naiset kertoivat, että he ovat nolanneet itsensä muiden edessä selittämättömällä käytöksellään.

Vaikuttaisi siltä, että valkoviinillä voi todella olla yhteys aggressiiviseen käyttäytymiseen. Toki on viinejä, jotka eivät aiheuta reaktiota ja joillain nautiskelijoilla se saattaa esiintyä huomattavasti lievempänä. Valkoviinin maistelijoiden olisi kuitenkin hyvä tarkkailla muuttuuko mieliala viinin juomisen seurauksena. He joille valkoviini ei sovellu, on suositeltavaa siirtyä esimerkiksi punaviiniin.