Rautatieaseman työntekijä masturboi nukkuvan naisen päällä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

34-vuotias rautatieaseman työntekijä jäi kiinni masturboidessaan junassa nukkuvan raskaana olevan naisen päällä. Mies erotettiin välittömästi työtehtävistään. Kuudennella kuulla raskaana oleva nainen oli ollut kauhuissaan, kun hän oli herännyt junassa siihen, että junan työntekijä Manny Ramos oli hänen yllään ja masturboi.

Ramos napattiin pian tekonsa jälkeen kiinni ja hän puolusteli asiaa sillä, että oli hyvin stressaantunut ja hänellä oli ongelmia vaimonsa kanssa. Manny Ramos oli alunperin palkattu siivoojaksi, mutta hänelle oli suotu mahdollisuus nousta urallaan ja hänelle oli annettu paikka veturinkuljettajakoulutuksessa.

Mies oli kertonut Conneticut Post -lehden mukaan koulutuspäivän olleen niin stressaava, että hän oli päätynyt tyydyttämään itseään nukkuvan matkustajan päällä. Ramos on nyt erotettu työtehtävistään, hän on saanut henkilötietoihinsa merkinnän seksuaalirikollisena ja hän sai kolme vuotta kestävän ehdollisen vankeusrangaistuksen.