Pikkusisko kutitti – pikkupojan ihmepelastuminen kerrostaloputouksesta

Ohhoh! · Annukka Heikkilä

Kahdeksanvuotias Rhys Sykes tippui toisen kerroksen ikkunasta ulos maahan leikkiessään pikkusiskonsa kanssa talon yläkerrassa. Hän selvisi pudotuksesta lääkärien mukaan siksi, että ensimmäinen osuma oli ollut muoviseen kuistiin.

Rhys oli ollut leikkimässä pikkusiskonsa Meganin kanssa yläkerrassa vanhempien makuuhuoneessa. Rhys oli kiivennyt ikkunalaudalle ja kun Megan oli kutittanut häntä poika oli pudonnut ikkunasta. Rhysin äiti kertoi Daily Mail -lehdelle paikalle saapuneiden lääkintämiesten sanoneen, että ilman muovista kuistia poika olisi luultavasti menehtynyt.

Poika oli pudonnut kuistin päälle, mikä pehmensi hänen pudotustaan hieman. Jos kuistia ei olisi ollut, Rhys olisi pudonnut ikkunasta yli kolmen metrin pudotuksen suoraan kovalle betonilla päällystetylle maalle.

Rhysin vasen puoli aivoista oli hieman turvonnut pudotuksen seurauksena ja hänen kalloonsa oli tullut pieni murtuma. Rhys vietti viisi päivää Bristolin lastensairaalassa, minkä jälkeen hän pääsi kotiin. Vanhemmat selvisivät tästä vahingosta onneksi säikähdyksellä.

Uusimmat