Poptähti Pinkin alastonkuva tekee hyvää

Viihdeuutiset · Annika Kela

2000-luvun alkupuolella suuresta suosiosta nauttinut Pink julkaisi viime vuonna kuudennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä The Truth About love. Laulajatähti on viime vuosina viettänyt rauhallista perhe-elämää aviomiehensä ja esikoistyttärensä kanssa.

Viime kesänä Pink nähtiin poseeraamassa alastomana Who-lehden kansikuvassa. Nyt sama kuva on saanut uuden elämän ja hyvän tarkoituksen, sillä se on valjastettu PETA-järjestön kampanjaan. Kyseessä on lukuisten julkkisten tähdittämä kampanja, jossa alastomat tähdet kertovat olevansa mieluummin alastomana kuin pukeutuvansa turkiksiin.

PETA
PETA

pink12062014

Pink, eli Alecia Beth Moore, on elänyt rankan nuoruuden, sillä hän on kertonut joutuneensa huumekoukkuun jo 13 vuoden iässä. Poptähti halusi kapinoida vanhemmilleen, koska heidän avioeronsa järkytti häntä. Laulajan mukaan hän käytti ennen teini-ikää muun muuassa ekstaasia, metamfetamiinia ja heroiinia. Pink kertoi hiljattain purskahtaneensa itkuun järkytyksestä, kun hän tajusi synnytyksessä lapsensa sukupuolen olevan tyttö. Poptähti pelästyi, että hänen tyttärestään kasvaa samanlainen kuin hänestä.