Taapero valitsi äitinsä vaatteet viikon ajan – hervoton tulos!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Arizonalainen näyttelijä ja muotibloggari Summer Belessa päätti antaa kolmevuotiaalleen vapaat kädet stailata hänet. Nainen päätti aloittaa viikon mittaisen muotikokeilun, jossa hänen taaperonsa valitsi hänelle vaatteet.

Kuten arvata saattoi, olivat pienokaisen vaatevalinnat riemastuttavan hassuja. Muotibloggaaja on julkaissut kuvia päivän asuistaan Babble.com -blogissaan. Neitokainen on kirjoittanut kommentteja asuistaan ja kertonut, millaista oli kulkea päivä hänen poikansa valitsemissa asuissa.

Daily Mail -lehden mukaan Bellessa perusteli erikoista kokeiluaan sillä, että hän oli valinnut itse poikansa vaatteet joka päivä viimeisen kolmen vuoden ajan. Nyt osien olisi aika vaihtua viikon ajaksi, jolloin pojalla oli sanavaltaa äidin pukeutumistyylissä.

Huvittavinta kokeilussa oli Summerin mielestä se, että hänen aviomiehensä ei huomannut hänen pukeutumistyylissä mitään muutosta edelliseen. Nainen oli varautunut eriskummallisten asujensa aiheuttamaan naurunpuuskaan, mutta mies ei edes huomannut hänen tyylinsä muuttuneen.

Perheenäiti kertoi, että kokeilun aikana hän joutui pitämään eripari kenkiä, Mikki Hiiri -teepaitaa ja polvisukkia. Eräänä päivänä poika oli valinnut äidilleen vain yläosan jättäen äitinsä tyystin housuttomaksi. Lopulta äiti sai poikansa suostuteltua valitsemaan asuun myös alaosan. Naisen kokeilu oli ihastuttavan rohkea. Kuinka moni perheenäiti uskaltaisi ryhtyä samaan?