Usain Boltin erikoiskättely vailla vertaa

Urheilu Viihdeuutiset · Annika Kela

Olympiamitalisti Usain Bolt on julkaissut Instagramissaan hulvattoman videon, jossa hän näyttää kuinka hän kättelee ystäväänsä Edino Steeleä. Miehet ovat kehitelleet omanlaisen tyylin tervehtiä toisiaan ja sen suorittaminen vaatii aikaa.

Friendship is different hand shake is on point @edinosteele credit to the camera lady @miss_gabymolina #greatness #happiness #manofsteele #ForeverFaster

Video, jonka Usain St.Leo Bolt (@usainbolt) julkaisi

Kättelyssä on mukana noin 30 eri elettä ja molempien on onnistuttava tekemään liikkeet samanaikaisesti, jotta kättely näyttäisi sujuvalta. Kaverusten omaperäinen ja huumorintajuinen kättelytyyli on vertaansa vailla.

Daily Mail -lehden mukaan Bolt on suunnitellut jäävänsä eläkkeelle kisaamisesta 2017 vuoteen mennessä. Huippu-urheilija suunnittelee kuitenkin nyt paluuta kisaamisen pariin. Vuosi 2014 Bolt koki monia loukkaantumisia ja toipuminen niistä on kestänyt kauan. Vaikuttaisi siltä, että parantuminen on edistynyt ja miehellä on jo katse kisaamisessa. Usain Bolt toivoo välttyvänsä loukkaantumisilta seuraavana kautena, jotta hän pääsee tekemään sitä, missä hän on paras, eli juoksemaan.