Uudessa-Seelannissa Aucklandissa tapahtui järkyttävä onnettomuus, kun nainen ajoi BMW-merkkisen autonsa lautan rampilta mereen. Nainen selvisi pudotuksesta, mutta hän jäi loukkuun uppoavaan autoonsa. Kuskin onneksi paikalla oli pelastustaitoisia ammattilaisia.
Poliisit näkivät tilanteen ja juoksivat naisen avuksi. Kuljettaja oli paniikissa hakeutunut autonsa takaikkunaa vasten auton vajotessa veden alle. Yksi poliiseista tarttui suureen kiveen ja rikkoi ikkunan valtavalla voimalla.
Nainen vapautui autosta ja hänet kannettiin rantaan. Poliisit olivat toimineet urheasti ja ripeästi nopeutta vaativassa onnettomuustilanteessa. New Zealand Herald -lehden mukaan poliisikomisario otti henkilökohtaisesti yhteyttä tapauksen poliiseihin kehuakseen heidän urheaa ja esimerkillistä toimintaa.
Onnettomuuteen joutunut nainen loukkaantui lievästi tapaturmassa. Hän on saanut sairaalahoitoa ja näillä näkymin tulee toipumaan täysin. Ilman nopeatoimisia pelastajia onnettomuudella olisi voinut olla kohtalokkaammat seuraukset.