Rahasade Dubaissa – miljoona putosi seteleinä taivaalta!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Dubaissa moni asia on isompaa ja hienompaa – jopa sade. Nyt siellä on satanut rahaa taivaalta jopa miljoonan edestä, eikä kukaan tiedä, mistä rahat ovat peräisin. Liikenne seisahtui, kun taivaalta oli alkanut sataa noin 120 euron arvoisia seteleitä.

YouTube
YouTube

Kuskit pysähtyivät autoillaan keskelle tietä ja nousivat ulos tielle noukkimaan seteleitä maasta. Setelit leijailivat taivaalta maahan ja kulkivat tiellä tuulen mukana.

Daily Mail -lehden mukaan setelit olivat sataneet taivaalta Dubaissa Jumeirahin alueella, mutta paikallisilla ei ole aavistustakaan, mistä rahat ovat lähtöisin. Seteleitä satoi arviolta puolesta miljoonasta eurosta 1,3 miljoonaan euroon.