Rakkaudella ei ole rajoja – hellä hetki yllätti kaupunkilaiset

Viihdeuutiset · Annika Kela

Valtaosa ihmisistä pitää itseään varmasti suvaitsevana, mutta ihmisten aivot tekevät kuitenkin toisten ulkonäön perusteella alitajuisesti nopeita päätelmiä. Näin ollen ihminen saattaa tiedostamattaankin havaintojensa perusteella tehdä toisesta nopean arvion, joka ei välttämättä pidä paikkaansa.

Nyt YouTubeen on julkaistu hieno video, joka juhlii erilaisuutta, suvaitsevaisuutta ja rakkautta. Ad Councilin tekemä uusi kampanja Love Has No Labels juhlii rakkautta. Kampanjan videolle on kuvattu kadulla tehty hieno tempaus, joka näyttää konkreettisesti, että pohjimmiltaan ihmiset ovat kaikki samanlaisia ja samanarvoisia.

Kadulle on laitettu musta näyttö, jossa näkyy kaksi tanssivaa, halaavaa ja suutelevaa luurankoa. Kun luurangot tulevat näytön takaa kurkistamaan näytön eteen kerääntynyttä ihmisjoukkoa paljastuukin, että näytön takana olikin kaksi naista.

Näytön takana käy vanhoja ja nuoria ihmisiä ja sukupuolesta riippumatta ne näyttävät aina samalta. Luurangosta ei käy ilmi, onko näytön takana homo-, lesbo- vai heteropariskunta, kehitysvammainen, loukkaantunut, terve, nuori aikuinen vai vanhus. Kaikki näyttävät samalta ruudun kautta ja kampanjan viesti tulee selkeästi esiin. Rakkaus on rakkautta ja sen päälle on turha laittaa mitään nimikkeitä tai etikettejä eikä sitä kannata rajoittaa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat