Tätä videota toimintaelokuvien tähti häpeää – klassikkoyhtyeen musiikkivideolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittinäyttelijä Jason Statham tunnetaan parhaiten kovaotteisista rooleistaan rikos- ja toimintaelokuvissa. Mies on mukana parhaillaan elokuvateattereissa pyörivässä Furious 7 -elokuvassa, jossa hän esittää päähenkilöille kostoa hautovaa pahista.

YouTube
YouTube

Kuten kaikkien tähtien tapauksessa, on Jason Statham joutunut vastaanottamaan uransa alkuvaiheilla lähes minkä tahansa eteensä tulevan työtarjouksen. Nyt internetissä on levinnyt The Shamen -brittiyhtyeen musiikkivideo, jonka Statham olisi varmasti halunnut unohtaa.

1990-luvun puolivälistä peräisin olevalla Comin’ on -musiikkivideolla uraansa aloitellut Jason Statham nähdään tanssimassa ilman paitaa leopardikuvioisissa alushousuissa. Video on muutenkin hiustyyleineen ja alkeellisine tietokone-tehosteineen ehtaa ysäriä. The Shamen on yksi elektronisen musiikin historian merkittävimpiä uranuurtajia, joka vieraili 90-luvulla myös Suomessa. Yhtyeen suurimpia klassikoita ovat muun muassa Move Any Mountain, LSI, Ebeneezer Goode ja Phorever People.