Käärmepila meni täydestä: Veneilijät hyppäsivät järveen!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Aurinkoinen päivä oli houkutellut kaverukset viettämään aikaansa järvellä. Muiden kalastellessa laiturilla eräs kaksikko oli lähtenyt soutelemaan pienellä veneellä. Miesten veneillessä järvellä olivat muut kaverit päättäneet jekuttaa heitä.

Kun miehet soutivat takaisin laiturin viereen, heitti yksi kaveruksista käärmeen heidän veneeseensä. Miehet säikähtivät käärmettä niin pahanpäiväisesti, että vene keikahti kyljelleen. Panikoivat miehet hyppäsivät veneestä järveen ennen sen kaatumista.

Rannalla olleet eivät kyenneet hillitsemään nauruaan katselleessaan kavereidensa pulikoivan vedessä hädissään. Kun miehille selvisi, että kyseessä oli vain pila oli heidän ilmeensä nyrpeä. Toinen kavereista alkoi kirota, kuinka hänen puhelimensa oli kastunut tempauksessa.

Veneeseen päätynyt käärme oli todennäköisesti vain lasten lelu, sillä video osoittaa, että yksi laiturilla seisoskelevista miehistä piti elottoman näköistä lenkkiä kädessään. Soutelijat olivat erehtyneet luulemaan sitä aidoksi ja hulvaton pila oli onnistunut.