Kulmakarvakäsittely jätti ikuiset arvet – vakava varoitus muillekin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lähes kaikissa kosmetologisissa hoidoissa on pieni mahdollisuus, että hoito menee jostain syystä pieleen. Ihon reagointia erilaisiin kemikaaleihin ei voida täysin tietää etukäteen, minkä Polly Smith -niminen tyttö sai oppia kantapään kautta.

19-vuotias Polly Smith oli varannut ajan turvallisena ja melko riskittömänä pidettyyn kulmakarvakäsittelyyn, jossa kulmia muotoiltaisiin nyppimällä, vahaamalla ja niitä myös värjättäisiin. Varmistuakseen siitä, että hän ei ole väriaineille allerginen, hänelle oltiin tehty allergiatesti paria vuorokautta aiemmin.

Värjäämiseen käytettävät aineet eivät aiheuttaneet tytön iholla reaktiota, minkä vuoksi hän uskalsi mennä kauneushoitolaan.

Testistä huolimatta HD Brows -niminen käsittely aiheuttikin todella vahvan allergisen reaktion tytöllä. Koko kulmaluun alue tulehtui ja meni ruvelle, minkä lisäksi Smithin silmät turposivat niin pahasti, että hän ei ollut saada silmiään auki. Daily Mail -lehden mukaan lääkärit olivat arvioineet allergisen reaktion jättävän tytön kulmiin arpikudoksen, joka tulisi olemaan ikuinen muisto hoidosta.

Kun käsittelystä oli kulunut muutama viikko, tyttö oli ilmoittanut, että hänen kulmakarvansa ovat alkaneet myös putoamaan pois. Smith kehottaakin oman esimerkkinsä avulla kaikkia miettimään kaksi kertaa ennen kuin laittavat minkäänlaista väriainetta kasvoihinsa.