Tyra Banks purskahti itkuun TV-haastattelussa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tyra Banks ja Chrissy Teigen olivat FABLifeShow-keskusteluohjelmassa istumassa saman pöydän ääressä ja keskustelemassa siitä, miten tungettelevia ihmisten kysymykset voivat välillä olla.

Kauan seurustelleilta tai tietyn ikäisiltä ihmisiltä kysytään jatkuvasti, koska he aikovat tehdä lapsia, mikä on naisten mielestä röyhkeää.

Lasten tekemiseen liittyvät kysymykset ovat naisten mielestä tungettelevia, koska ihmiset eivät tiedä, millainen tilanne toisella voi olla. Teigen kertoo, että hän olisi halunnut jo kauan sitten lapsen miehensä John Legendin kanssa, mutta se ei ole heille helppoa. He ovat käyneet erilaisissa hedelmöityshoidoissa ja tehneet lapsen saamisen eteen töitä, mutta toistaiseksi ei ole vielä tärpännyt.

Teigenin avauduttua omasta tilanteestaan myös Tyra Banks halusi kertoa omista vaikeuksistaan lasten saamisen kanssa. Banks purskahtaa itkuun kertoessaan, että hän haluaisi saada lapsen, mutta ei ole tulla raskaaksi. 41-vuotias malli herkistyy selittäessään, miten hän on lykännyt lapsen yrittämistä nuorena, kun raskaaksi tuleminen olisi vielä ollut helpompaa.