Kätyrit-elokuvasta jättimenestys – tuottanut jo yli miljardin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alun perin Itse ilkimys -elokuvassa esiintyneet keltaiset tohelot saivat tänä kesänä oman Kätyrit-elokuvansa. Valkokankaiden lisäksi Kätyreihin on voinut törmätä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa Emoji-hymiöiden ja lukuisten meemikuvien muodossa.

Tietokoneanimaation keinoin luotu elokuva osoittautui jättiläismäiseksi menestykseksi lippuluukulla. Nyt Kätyrit on noussut kaikkien aikojen toiseksi menestyneimmäksi animaatioelokuvaksi. Elokuva on tuottanut maailmanlaajuisesti yhteensä 1,08 miljardia dollaria.

Menestyksekkään Kiinan ensi-iltansa myötä Kätyrit ohitti suosiossaan aikaisemmin toista sijaa pidelleen Toy Story 3 -elokuvan. Suosituimman animaation paikka kuuluu edelleen Disneyn Frozen -elokuvalle, joka on kerännyt ensi-iltansa jälkeen maailmanlaajuisesti yhteensä 1,27 miljardia dollaria.