Will Smith palasi musiikin pariin – räppää nyt espanjaksi!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijä Will Smith on yllättänyt faninsa julkaisemalla kappaleen, jossa hän räppää espanjaksi. Mies on palannut takaisin musiikin pariin ja hän on tehnyt remix-kappaleen kolumbialaisen Bomba Estereo -yhtyeen Fiesta-kappaleesta.

Will Smith on ottanut kappaleessa uuden suunnan, sillä 47-vuotias räppää nyt espanjan kielellä. Daily Mail -lehden mukaan Smith kuuli kappaleen ensimmäistä kertaa ollessaan Kolumbiassa vierailulla. Smith tykästyi yhtyeen tuotoksiin ja hän halusi tehdä yhteistyötä.

Mies yllätti faninsa ilmoittamalla, että hän työstää uutta kappaletta. Mies innostui yhteistyöprojektista etenkin siinä vaiheessa, kun selvisi, että Bomba Estereo on saanut suuren määrän Latin Grammy -ehdokkuuksia. Will Smithin remix-versio Fiesta-kappaleesta on kuunneltavissa muun muassa Youtubessa.