Saksalaistutkijat: Kannabis on tehokas ADHD-lääke

Viihdeuutiset · Annika Kela

Joukko saksalaisia lääkäreitä on osallistunut tutkimukseen, jossa tutkittiin kannabiksen polttamisen vaikutuksia tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön, ADHD:n oireisiin. Tutkimukseen osallistui 30 täysi-ikäistä potilasta, joilla oli todettu ADHD.

Tutkimus suoritettiin kahdella eri klinikalla Rüthenissa ja Berliinissä. Tulokset ovat osoittaneet, että jokainen potilaista koki kannabiksen polttamisen parantaneen häiriön oireita. Potilaiden mukaan kannabis paransi heidän keskittymistään ja heidän unenlaatuaan ja vähensi impulsiivisuutta.

Potilaista 22 halusi lopettaa muiden lääkkeiden käytön ja jatkaa hoitoaan pelkästään kannabiksella. Tutkimus on julkaistu International Association for Cannabinoid Medicines -julkaisussa. Tutkimukseen osallistuneet saksalaislääkärit suosittelevat lääkekannabiksen hyödyntämistä ADHD:n oireiden hoitamisessa.