Ron Burgundy kohtaa internetin? Hittikomedialle suunnitteilla jatkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Will Ferrellin tähdittämä Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, eli Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda, lukeutuu 2000-luvun rakastetuimpiin komedioihin. Elokuva sai vuonna 2013 jatko-osan, jonka saama vastaanotto oli ristiriitainen.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Adam McKay ilmoitti aikaisemmin, ettei kolmatta Anchorman-elokuvaa tulla näkemään. Nyt mies on kuitenkin pyörtänyt aikaisemmat puheensa, ja antanut Yahoo-sivuston haastattelussa vihjeitä Will Ferrelling tähdittämän elokuvasarjan kolmannesta osasta.

Adam McKayn mukaan Ron Burgundyn kolmas seikkailu käsittelisi internet-uutisten nousua. On myös mahdollista, että Will Ferrellin suosikkihahmo joutuisi elokuvassa Irakin sodan pyörteisiin. Kolmatta osaa ei kuitenkaan kannata odottaa elokuvateattereihin aivan hetkeen.

– Tulemme ehkä tekemään sen 10 vuoden sisällä, kunhan Will Ferrell on vanhentunut hieman. Se olisi järkevää, sillä elokuva tulisi sijoittumaan vuoteen 1997 tai 1998.