Erikoinen sairaus – taaperon aivot kasvavat nenässä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tällä hetkellä pian kaksi vuotta täyttävä pikkupoika syntyi erikoisen vamman kanssa. Ollie Trezise -nimisellä pojalla oli kallossa reikä, jonka läpi aivot olivat alkaneet kasvamaan. Aivot ovat kasvaneet pään sisäpuolelta pojan kasvoihin ja näkyvät isona kohonneena alueena Ollien nenässä.

Walesin Maestegissa asuva Ollie on hyvin reipas poika, joka on joutunut nuoresta iästään huolimatta läpikäymään jo useita vaikeita leikkauksia. Kivuliaiden leikkausten avulla pojan hengittämistä on helpotettu ja kallossa oleva rako on laitettu umpeen.

Pojan 22-vuotias äiti Amy Poole on Daily Mail -lehden mukaan hyvin harmissaan siitä, että poika on joutunut rankan kritisoinnin kohteeksi. Tuntemattomat ihmiset ovat katsoneet oikeudekseen kommentoida pienen pojan poikkeavaa ulkonäköä naiselle rajuin ottein.

Eräs vanhempi nainen oli jopa kommentoinut, että Amyn ei olisi pitänyt synnyttää lastaan. Poole kertoi kommentin olleen sydäntäsärkevän julma, mutta siitä huolimatta äiti itse pitää Ollieta täydellisenä juuri sellaisena kuin hän on eikä voisi olla ylpeämpi urheasta pikkupojastaan.