17 niksiä lapsiperheeseen – nämä helpottavat arkea

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Parhaimpia niksejä ovat ne, joiden avulla voi hyödyntää kodin perustavaroita uudella ja nerokkaalla tavalla. Lapsiperheissä on usein tiukkaa rahasta, ja tällöin luovuus nousee arvoon arvaamattomaan.

Biglike-sivusto vinkkaa, että matalareunaista pyykkikoria voi käyttää isommassa kylpyammeessa siten, että pieni lapsi istuu pyykkikorin sisällä ikään kuin leikkikehässä. Tällöin lelut eivät lähde uiskentelemaan karkuun ja lapsi on turvallisemmin ammeessa.

Ovi ei mene vahingossakaan lukkoon, kun sitoo kumilenkin molemmin puolin kahvoihin ristiin, että lukon kieli ei pääse liikkumaan. Lapselle voi askarrella käsikorun helmistä, joissa on numeroita ja muodostaa niistä puhelinnumeron huoltajalle. Mikäli haluaa lattioiden lakaisemiseen hauskuutta, kannattaa lattiasta rajata värillisellä teipillä alue, jonne roskat pitää saada.

Kun olet lähdössä kenkäostoksille, piirrä lapsen jalankuvat paperille oikean koon löytämiseksi. Lääkkeet voi antaa tuttipullosta helpommin kuin ruutasta. Vanhan pinnasängyn voi puolestaan muuttaa piirustuspöydäksi kätevästi toisen laidan poistamalla ja makuusijan päällystämällä. Vanha DVD-kotelo muuttuu puuharasiaksi, jossa voi säilyttää puuvärikyniä ja lehtiötä vaikkapa reissuja varten.

Kun lapselle annetaan rahaa lahjaksi esimerkiksi hammaskeijun tuomana, voi seteliä koristella glitterillä tarunhohtoisuuden lisäämiseksi. Jäätelöpuikkoja on siistimpi syödä noutokahvin kantta apuna käyttäen. Pujota puikko juomareiästä, ja se muuttuu lautaseksi jäätelön alle.

Lapset rakastavat pieniä suupaloja. Jaa lautasella oleva ruoka osiin, niin ipanasta on jännää nauttia ruoasta pala kerrallaan ja seurata, koska ruoka loppuu. Lipaston kyljet voi käyttää hyödyksi rakentamalla päällekkäisiä hyllyjä esimerkiksi kirjoja varten. Tämä säästää tilaa ja näyttää hyvältä.

Matkasänky soveltuu erinomaiseksi leikkikehäksi lapselle kesäiselle pihalle. Kun sängyn päälle levittää lakanan tai muun suojan, eivät ötökät pääse kiusaamaan pienokaista. Lisäjännitystä elämään saa kätevästi ruokapöydän avulla. Sido pitkä lakana päätyjen kautta pöydän kannen päälle ja lapselle muodostuu pöydän alle oma riippukeinu.

Lapsia voi estää putoamasta laidattomasta sängystä kätevästi laittamalla lakanan alle uimaputkilon. Samanlaisesta putkesta voi leikata kulmasuojia liikkumaan opettelevaa lasta varten. Vanhoja saippuapumppuja voi puolestaan käyttää vesi-ilmapallojen täyttämiseen.