Raivo repesi Genovassa – kaupunki aikoo kieltää Vespat!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Italiassa Genovan kaupungin asukkaat ovat olleet järkyttyneitä uutisesta, jonka mukaan kaupunki aikoo kieltää skootterit kaupungin keskustassa. Genovan pormestari ilmoitti, että skoottereilla ajaminen keskustassa kielletään aamuseitsemän ja iltaseitsemän välisenä aikana.

Kieltoa on perusteltu sillä, että kaupungin ilmanlaatu on heikentynyt ja ilmansaasteita halutaan vähentää sillä, että ajoneuvojen käyttämistä rajoitetaan. Kaupungin kiellon kohteena ovat muun muassa Vespat, jotka on valmistettu ennen vuotta 1999. Genovalaiset ovat olleet asiasta raivoissaan, sillä Vespat kuuluvat osaksi kaupungin identiteettiä ja katukuvaa.

Genovaa nimittäin pidetään Vespojen synnyinpaikkana. Asukkaat eivät ole lämmenneet idealle ja nyt pormestari Marco Doria on ilmoittanut lykkäävänsä kiellon voimaanastumispäivää huhtikuulle. Kaupungin päättäjät toivovat, että asukkaat leppyvät kevääseen mennessä. Päättäjien mukaan ilmansaateiden määrä on uhkaava ja radikaaleja päätöksiä on tehtävä, jotta kaupunki-ilma alkaisi puhdistua.