Jättimäinen penis raivostuttaa Ruotsissa – ei saada pois lumesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsin Göteborgissa sijaitsevan vallihaudan päällä olevalle jäälle ilmestyi sunnuntaina jättiläismäinen penis. Lumeen piirretty sukupuolielin on herättänyt raivoa paikallisissa asukkaissa, mutta sen pois pyyhkiminen on osoittautunut haasteelliseksi.

The Localin mukaan kaupungin työntekijät ovat yrittäneet hankkiutua eroon Kungsparkenin lumeen tehdystä peniksestä, mutta ovat joutuneet perääntymään jään osoittauduttua liian ohueksi. Niinpä paikalliset eivät ole voineet toistaiseksi välttyä sukupuolielimen näkemisestä vallihaudan lähettyvillä kiikkuessaan.

Näyn ikuisti kameralle Kungsparkenin läheisyydessä asuva 79-vuotias Åke Lindgren. Mies kertoo Aftonbladet-lehdelle pitävänsä tapausta huvittavana. Hän ei kuitenkaan väheksy niitäkään, jotka ovat saattaneet järkyttyä peniksestä.

– Ymmärrän sekä heitä joiden mielestä penis on loukkaava, että heitä joita juttu vain naurattaa, mies toteaa.