Miley Cyrus The Voice of USA -valmentajaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Miley Cyrus viettää kiireistä elämää. Taannoin laulajan kerrottiin liittyneen mukaan Woody Allenin luoman uuden sarjan näyttelijäkaartiin. Miley tulee esiintymään televisiossa myös toisenlaisissa merkeissä. Miley Cyrus on mukana Yhdysvaltojen The Voice -sarjan 10. tuotantokaudella.

Rolling Stone -lehden mukaan poptähti tulee toimimaan laulukilpailussa neuvonantajana kaikille neljälle joukkueelle, joita valmentavat Adam Levine, Blake Shelton, Pharrell Williams ja Christina Aguilera.

– Kun Miley puhuu, kaikki kuuntelevat. Artistimme ovat erittäin onnekkaita saadessaan tukeutua hänen vaistoihin ja viisauteen, NBC Entertainmentin Paul Telegdy kommentoi lehdistötiedotteessa.

Aikaisemmin Miley Cyrusin tehtävässä, kaikkien joukkueiden neuvonantajana on toiminut Taylor Swift. Hän oli mukana The Voice of USA -ohjelmassa vuonna 2014.