Daruden Sandstormista vaaditaan Yhdysvaltojen kansallislaulua!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kaikkien aikojen menestynein musiikkikappale, Daruden Sandstorm, soi yhä edelleen päivittäin sadoissa urheilutapahtumissa ja klubeissa ympäri maailmaa. Nyt kappale on saanut todella odottamatonta huomiota, kun siitä vaaditaan Yhdysvaltojen uutta kansallislaulua.

– Minä en tuota aloittanut, että siinäpä touhuavat. Hauska läppä, ja vielä hauskempi on seurata mielensäpahoittajien kommentointia, Darude kommentoi adressia Staralle.

Ville ”Darude” Virtasen Facebook-sivut täyttyivät eilen amerikkalaismedioiden artikkeleista, jotka uutisoivat adressista, jolla Sandstormista vaaditaan maan kansallislaulua. Esimerkiksi miljoonien lukijoiden LAD Bible kirjoittaa, että Francis Scott Keyn 202 vuotta sitten kirjoittama kansallislaulu on jäänyt 17 vuotta sitten julkaistun Sandstormin jalkoihin.

– Sandstorm on muodostunut ihmisille sen olemassaolon aikana tärkeämmäksi kuin kansallislaulu. Siksi Daruden kappale olisi looginen valinta Yhdysvaltojen uudeksi kansallislauluksi. Nykyinen kansallislaulu on vanhentunut ja sen vaihtaminen Sandstormiin nostaisi kansakunnan nykyaikaan, LAD Bible kirjoittaa Kyle Tuckerin laatiman adressin perusteista.