Kanye West kävi Ruotsissa – yhteistyötä IKEA-ketjun kanssa?

Viihdeuutiset Toimittaja:

Kanye West on ollut esillä mediassa viime aikoina muun muassa uuden The Life of Pablo -levyn julkaisun ja jopa tavallista erikoisemman some-käyttäytymisensä vuoksi. Nyt räppäri on noussut otsikoihin tehtyään yllätysvierailun Ruotsiin.

YouTube
YouTube

Kanye West nähtiin tiistaina 8. maaliskuuta Ruotsin Älmhultissa sijaitsevassa Ikea-tavaratalossa. Älmhult on huonekaluketjun synnyinpaikka, ja kaupungissa sijaitsee edelleen maailmankuulu Ikea-designmyymälä.

Tieto Kanye Westin vierailusta liikkeessä levisi nopeasti sosiaaliseen mediaan ja Ruotsin lehdistöön. Ikea ei suostunut paljastamaan, miksi supertähti vieraili yllättäen huonekalujätin päämajassa Ruotsissa.

– Se on totta, voimme vahvistaa Kanyen vierailleen täällä. En halua enkä voi kertoa enempää, kuin että hän on Älmhultin Ikeassa tänään, Ikean lehdistötiedottaja Jakob Holmström kertoi Aftonbladet-lehdelle.

Lue myös Kim Kardashianin ja Kanye Westin 12-vuotias tytär esitteli kasvotatuointinsa ja lävistyksensä

Kanye itse oli yhtä salamyhkäinen tapahtuneesta. Räppäri kertoi Twitterissä olevansa inspiroitunut Ikea-vieraillustaan ja suunnittelevansa parhaillaan jotain Ruotsissa. Aftonbladetin mukaan onkin todennäköistä, että Ikea ja Kanye West olisivat ryhtymässä yhteistyöhön.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.