Näin kerrot muille olevasi valehtelija

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lähes kaikki ihmiset ovat valehdelleet joskus. Osa valehtelee ja keksii suuria kokonaisuuksia, osa kertoo pieniä valkoisia hätävalheita ja osa valehtelee olemalla vain toisinaan kertomatta koko totuutta asioista.

Above Average on julkaissut hauskan videon siitä, miten ihmisen tulisi kertoa toiselle olevansa valehtelija. Videolla esiintyvä mies pitää valehtelemista sairautena, jolle mies ei voi mitään. Hän keksii valheen automaattisesti aina silloin kun se tekee tilanteesta helpompaa kuin totuuden kertominen.

Valehtelemista pidetään yleisesti paheena, minkä vuoksi juuri kukaan ei halua myöntää valehtelevansa ja yrittää peitellä valhetta vielä uudemmalla valheella jäädessään edellisestä kiinni. Valehteleminen voi olla kuin riippuvuus, johon jää koukkuun huomatessaan miten paljon helpommalla vaikeista tilanteista pienillä valheilla pääsee.

Uusimmat