Näin otat ohjakset keskustelussa – yksi asia ratkaisee

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihminen muodostaa toisesta ihmisestä alitajuisesti jonkinlaisen kuvan jo ensimmäisten sekuntien aikana. Ensitapaamista seuraavat tapaamiset eivät enää liity mielikuvan tai hyvän vaikutuksen tekemiseen vaan siihen kumpiko yhteistä keskustelua johtaa ja mihin suuntaan.

Psykologi ja kirjailija Michelle Gielan kertoi Huffington Post -lehdelle, että ensimmäiset sekunnit ja ensimmäinen sanottu asia on keskustelun ohjaamisessa kaikkein tärkein. Jos esimerkiksi tapaamiseen mennessään tietää jo valmiiksi mihin suuntaan haluaa keskustelua viedä, kannattaa ensimmäiset sanottavat asiat harkita tarkkaan.

Voimakas keskustelun ohjaaja syntyy automaattisesti siitä kumpiko aloittaa kertomalla jostakin asiasta joko positiiviseen tai negatiiviseen sävyyn. Ohjauksen ei kuitenkaan tarvitse olla iso asia vaan pieni sävyero riittää. Esimerkiksi kuulumisia vaihtaessa kannattaa ensimmäisenä kertoa jokin positiivinen asia innostuneeseen sävyyn jos keskustelun haluaa ohjata positiiviseen suuntaan.

Gielan kertoo, että keskustelun sävyn määritteleminen on tärkeää, koska se voi vaikuttaa keskusteluun koko sen ajan. Jos aloittaa kertomalla toiselle mitä huonoa elämässä on tapahtunut, hän alkaa myös todennäköisesti kertomaan kokemistaan vastoinkäymisistä. Negatiiviseen asiaan ei yleensä vastata positiivisesti, minkä vuoksi keskustelun aloittaja alkaa aina automaattisesti ohjaamaan keskustelua voimakkaampana osapuolena valitsemalla joko negatiivisen tai positiivisen suunnan.