Tämän vuoksi nuoret naiset oikeasti jättävät työnsä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa työnantajista voi pelätä nuorten naisten palkkaamista, koska he voivat ajatella naisilla olevan perheen perustamiseen liittyviä suunnitelmia lähitulevaisuudessa. Perhe ei uuden tutkimuksen mukaan ole kuitenkaan se syy, minkä vuoksi naiset lähtevät itse työstään pois.

Washington Post raportoi kyselystä, jossa 22 – 35 -vuotiaiden naisten motiiveja työpaikan vaihtamiseen tai irtisanoutumiseen kysyttiin. Moni luulee syyn olevan perheajan lisääminen tai täyspäiväiseksi kotiäidiksi ryhtyminen, mutta syynä olikin lähes jokaisessa tapauksessa liian pieni palkka.

22 – 35 -vuotiaat naiset kertoivat jättäneensä työn tai vaihtaneensa työpaikkaa suuremman palkan perässä. Irtisanoutumisen syinä olivat myös etenemis- ja kehittymismahdollisuuksien puuttuminen, palkankorotusten evääminen ja työnkuvan haasteettomuus. Suurin syy oli kuitenkin se, että naiset löysivät paremmin maksavaa työtä muualta.