Justin Bieber fanitapaamiseen pahvisen nukkensa – fanit ottivat yhteiskuvia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Justin Bieber ilmoitti äskettäin julkisesti peruvansa kaikki ennakkoon ostetut fanitapaamiset, koska hän kokee ne liian kuluttaviksi. Tuhansien eurojen arvoisia VIP-paketteja ostaneet belieberit ovat nyt joutuneet tyytymään poptähden pahviseen kopioon.

Mirror kertoo, että Las Vegasin MGM Grand Garden Arenalle viime perjantaina Justin Bieberiä tapaamaan menneet fanit joutuivat poseeraamaan pahvisen poptähden kanssa. Vaikka pahvinen Bieber oli laulajan identtinen kopio, ei se tyydyttänyt kalliita lippuja hankkineita faneja. Pahvi-Justin oli tuotu paikalle 22-vuotiaan popparin oman idean pohjalta.

Fanitapaamisia sisältäneitä VIP-paketteja ostaneille ihailijoille oli tarjottu rahoja takaisin, koska Bieber perui kaikki tapaamiset. Rahojen palauttaminen olisi kuitenkin tarkoittanut myös parempien katsomopaikkojen menettämistä, ja fanit olisivat joutuneet seuraamaan konserttia piippuhyllyltä lavan edustan sijaan.

Justin Bieber on aloittanut 114 konserttia kattavan Purpose World Tour -kiertueen. Kiertue on alkanut vasta kaksi viikkoa sitten. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, joutuvat fanit lukemaan idolinsa toilailuista vielä monta kertaa mediasta kevään aikana ennen kuin kiertue on päättynyt.