Elon Muskin suunnitelma: Avaruusalus Marsiin jo 2018

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elon Musk tunnetaan parhaiten Paypalin perustajana ja sähkoautoja valmistavan Tesla-yrityksen toimitusjohtajana. Mies on myös yksityisen avaruusaluksia valmistavan SpaceX-yhtiön perustaja. Muskilla on suuret suunnitelmat Mars-planeettaa kohtaan.

SpaceX on paljastanut Twitterissä suunnitelmansa lähettää avaruusalus Marsiin vuonna 2018. Punaista planeettaa tutkimaan lähetettäisiin Red Dragon -niminen miehittämätön alus.

Gizmodo-sivuston mukaan lennon tarkoituksena on selvittää, kuinka Marsin pinnalle voidaan lähettää suurikokoisia hyötykuormia ja laskeutua turvallisesti. Red Dragon -alus lähetettäisiin avaruuteen Falcon Heavy -kantoraketin avulla.

Elon Muskin mukaan SpaceX-yhtiön Dragon-aluksia ei ole suunniteltu astronauttien kuljettamiseen. Mies on kuitenkin kertonut toivovansa, että Marsiin voitaisiin lähettää ihmisiä jo 2020-luvun puolivälissä. SpaceX-yhtiön pitkäaikaissuunnitelmana on pystyttää planeetalle kokonainen siirtokunta.