Lapset kertoivat millainen on aikuisten työpäivä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Työpakka voi olla monille lapsille mystinen määränpää, jota kohti aikuiset ihmiset lähtevät kiireessä ja stressaantuneina joka aamu. Työ sanana saattaa kuulostaa raskaalta ja negatiiviselta, minkä vuoksi lapsilla taitaakin olla työpäivän kulusta melko myrskyinen mielikuva.

Lapset kertovat Kids’ CBC -kanavan julkaisemalla videolla mitä aikuiset heidän mielestään tekevät töissä. Aikuiset näppäilevät tietokoneen näppäimistöä hurjaa vauhtia, pyörittelevät ja heittelevät papereita ja kiukustuvat toisilleen.

Aikuiset ovat töissä kiireisiä ja lähes uupumuksen partaalla, koska tulosta täytyy tehdä. Ihmiset ottavat paineen alla lopputilejä, mutta yksi mies osaa myös ottaa rennosti huijatessaan muille tekevänsä töitä vaikka hän todellisuudessa onkin vain pelannut tietokoneellaan.