Ihmiset pantiin rattijuopposimulaattoriin – tässä karut tulokset

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viranomaisten mukaan yksi viidestä liikennekuolemasta on Suomessa rattijuopumuksen syytä. Buzzfeed-sivuston tuoreella videolla joukko nuoria aikuisia pääsee kokeilemaan, kuinka vaarallista alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen on.

Rattijuopposimulaatio tarkoittaa videolla käytännössä sitä, että kuskien näkökenttä hämärretään laseilla ja heidän kuulonsa sumennetaan kuulosuojaimilla. Lisäksi heidän raajoihinsa kiinnitettiin erilaisia painoja.

Kuljettajien tehtävänä oli väistellä tielle astettuja liikennekartioita. Tehtävä onnistuu erittäin haastavaksi. Osa kokeen osallistujista yritti ajaa eri tavalla kuin normaalisti, mutta se ei helpottanut suoritusta.

Kuskit toteavat kokeen lopuksi, että illanviettoon päätyvien kannattaa suunnitella etukäteen, millä tavoin he saapuvat yöllä kotiin. Ratin taakse hyppäämisen sijaan suositellaan kävelemistä, taksipalveluita tai selvin päin olevan kaverin kyytiä.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.