Yhdysvaltojen presidentinvaalit vaikuttavat vauvojen nimiin

Yhdysvaltojen presidentinvaalien lähestymistä on vaikeaa olla huomaamatta Suomestakaan käsin. Kilpailu maan presidentin tittelistä näkyy Yhdysvalloissa jo yllättävissäkin asioissa, kuten vauvojen nimissä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

BabyCenter-sivusto analysoi 115 000 vauvojen nimiä ja huomasi, että Hillary-nimen antaminen vastasyntyneille on noussut vuoden aikana jopa 142 prosenttia. Nimen noussut suosio on epäilemättä demokraattien ehdokkaana olevan Hillary Clintonin ansiota.

Myös Bill, Chelsea ja Charlotte -nimet lisääntyivät viime vuodesta. Bill Clinton on tietenkin Hillaryn aviomies ja Yhdysvaltojen ex-presidentti, ja Chelsea ja Charlotte puolestaan pariskunnan tyttäriä.

Myös Donald Trump on inspiroinut vanhempia nimeämään jälkikasvuaan hänen ja miehen lähipiirin mukaan. Donald-nimen suosio on noussut vuoden aikana kahdeksan prosentin verran.

Melania-nimiä annettiin 36 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, ja Ivanka-nimiä puolestaan neljä prosenttia. Melania Trump on Donaldin nykyinen, slovenialaissyntyinen vaimo. Ivanka Trump on puolestaan Donaldin ja hänen ex-vaimonsa, Ivanan yhteinen tytär.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.