Huumelöytö oli liikaa – Kardashian antoi lähtöpassit Lamar Odomille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ex-miehensä Lamard Odomin suosta ylös nostanut Khloe Kardashian on heittänyt koripalloilijan ulos asunnostaan. Syynä on naisen löytämä crack-piippu, joka todistaa miehen jatkavan paheellisia elämäntapojaan taannoisesta yliannostuksesta huolimatta.

Khloe Kardashian vuokrasi Lamar Odomille kotinsa läheltä asunnon, jonka kuukausivuokra on järisyttävät 25.000 dollaria. Siten nainen pystyi auttamaan paremmin yliannostuksesta toipuvaa ex-miestään. Valitettavasti Khloen yritykset eivät onnistuneet, vaan Lamar on ajautunut uudestaan huumekierteeseen, TMZ uutisoi. Khloe hääti Lamarin ulos talosta ja irtisanoi vuokrasopimuksen.

NBA-tähti majailee tällä hetkellä kavereidensa nurkissa. Pariskunnan vuonna 2013 alkanut eroprosessi on edelleen kesken. Khloe on vakuuttanut tällä kertaa vievänsä eron loppuun. Mediassa liikkui hiljattain huhu, jonka mukaan Khloe Kardashian olisi soitellut ystävilleen ja kertonut saavansa lapsen. Naisen munasoluja on tiettävästi jäädytetty, mutta tiedossa ei ole, onko niiden hedelmöittäminen aloitettu. Isäehdokkaista ei myöskään hiiskuttu julkisuuteen.