Usain Boltin bileputki jatkui povipommin kanssa – kuvat päätyivät verkkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

30-vuotias juoksijatähti Usain Bolt juhli sunnuntaina Riossa olympiamenestystään ja syntymäpäiviään. Samana iltana hän tapasi 20-vuotiaan Jady Duarten, jonka kanssa otetut intiimit yhteiskuvat vuotivat julkisuuteen ja aiheuttivat melkoisen uutispommin. Boltin juhlinta ei toki päättynyt kohuun.

Kotiinpaluun sijaan Usain Bolt on jatkanut villiä juhlimista, sillä nyt hänet kuvattiin juhlimassa tuntemattomaksi jääneen povipommin kanssa. Heidät kuvattiin saapumassa taksilla Tape-yökerhoon. Boltin oma tyttöystävä on Jamaicalla samaan aikaan, kun olympiavoittaja juhlii sydämensä kyllyydestä.

Usain Bolt on seurustellut 26-vuotiaan Kasi Benettin kanssa kaksi vuotta ja aikonut The Sun -lehden mukaan kosia naista palattuaan kotimaahansa, mutta seksikohu ja sen jälkeen jatkunut bileputki ovat mahdollisesti muuttaneet tilanteen.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash