Pikkutyttö ompelee käsilaukkuja kodittomille – sisällä tärkeä yllätys

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Etelä-Kaliforniassa asuva Khloe Thompson on yhdeksänvuotias tyttö, joka auttaa alueensa kodittomia kauniilla ja yksilöllisellä tavalla. Pikkuneiti ompelee kaduilla eläville naisille käsilaukkuja. Tyttö haluaa, että kodittomilla naisilla on mahdollista kantaa tärkeimpiä tavaroitaan olkalaukuissaan.

Tyttö on perustanut projektin nimeltään Khloe Kares. Kouluikäinen lapsi ompelee ensin kassit ompelukoneellaan, ja pakkaa niihin sen jälkeen 25 hygieniatuotetta naisille. Kodittomat saavat muun muassa hammasharjan, hammastahnaa, voidetta, saippuaa ja terveyssiteitä.

Khloe on ommellut ja varustanut yhden vuoden aikana 600 käsilaukkua. Tyttö kertoo NowThisin julkaisemalla videolla, että hänestä on tärkeää auttaa muita ihmisiä. Samalla Khloe kannustaa kaikkia parempiosaisia talkoisiin yhteisen edun vuoksi.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat