The Black Eyed Peas tekee paluun – fanit riemastuivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huhtikuussa yhdysvaltalainen The Black Eyed Peas -yhtye ilmoitti alkaneensa työstämään uutta albumia yli viiden vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen viimeisimmät singlet on julkaistu vuonna 2011 ja sen jälkeen jäsenet ovat panostaneet omiin musiikkiuriinsa.

The Black Eyed Peas -yhtyeen fanit ovat olleet riemuissaan uutisesta. Yhtye on tunnettu siitä, että he haluavat tehdä uudenlaista musiikkia eivätkä he pelkää kokeilla erilaisia tyylejä kappaleissaan. Fanit odottavat mielenkiinnolla sitä, minkälaisen suunnan yhtye on ottanut uudella levyllään.

Nyt yhtye päätti julkaista vuonna 2003 tehdyn Where Is The Love -kappaleen uudelleen. Uudelleen nimetyn #WHEREISTHELOVE ft. The World -kappaleen sanoma on nyt ajakohtaisempi kuin koskaan. Yhtye peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta ja rakkautta, jota kaikilta pitäisi muita ihmisiä kohtaan löytyä. Kappaleelle on tehty myös uusi vaikuttava video, jossa nähdään paloja viime aikaisista surullisista uutisista ja useita artisteja laulamassa yhtyeen kanssa.