Facebook-ystävät lisäävät toistensa onnellisuutta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aiemmin julkaistun tutkimuksen ja useiden psykologien mukaan sosiaalinen media ja etenkin Facebook voivat saada ihmiset onnettomaksi. Muiden ihmisten iloiset julkaisut ja onnistumiset voivat saada omat epäonnistumiset tuntumaan niin murskaavilta, että Facebookin kerrottiin masentavan ihmisiä.

Nyt uuden Carnegie Mellon University -yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan Facebookin käyttäminen voi tehdä myös onnelliseksi. Sosiaalisessa mediassa ystäviensä kanssa viestivät ja toistensa julkaisuja kommentoivat ihmiset voivat tuntea olonsa Facebookia käyttäessään yhtä onnelliseksi kuin naimisiin mentäessä tai saadessaan lapsen.

Tutkimusta tehdessä Facebook-käyttäjien käyttäytymistä ja mielialaa sivustolla tarkkailtiin. Tutkijat huomasivat, että kuvien tykkääminen tai julkaisujen selaaminen eivät vaikuttaneet ihmisiin. Kommentoiminen hyvien ystävien tekemiin päivityksiin ja julkaisuihin sai ihmiset kuitenkin tuntemaan itsensä onnellisiksi. Facebookia käyttäessä kannattaakin tutkimuksen mukaan siis keskittyä hyvien ystävien kanssa kommunikoimiseen.

Uusimmat