Surffarin jättiyllätys – peura tuli vastaan merellä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Youtubessa on totuttu näkemään videoita, joissa ihmiset kohtaavat merellä esimerkiksi valaita, haita ja delfiinejä. Taannoin erään surfjoukkueen jäsenet kohtasivat kuitenkin vedessä hieman toisenlaisen eläimen.

Orange Countyssa sijaitsevan rannan tuntumassa lainelautailua harrastaneet surffarit yllättyivät kohdatessaan meriveteen hakeutuneen peuran. Yksi lautailijoista oli vähällä törmätä eläimeen.

– Meillä ei ollut hajuakaan mistä peura ilmestyi. Se oli hulluinta mitä olen ikinä nähnyt, surffikilpailun tuomaristoon kuulunut Sheri Crummer kuvaili paikalliselle Orange Counry Register -uutissivustolle.

Silminnäkijöiden mukaan peura loikki rantakivillä ja lähti uimaan veteen. Surffijoukkueen valmentaja Tim Samson päätti meloa eläimen perään, minkä seurauksena peura palasi pian kuivalle maalle.

Tilanteesta kuvattu video on sittemmin julkaistu verkossa. Hengenpelastaja Brad Herzogin mukaan hän ei ole koskaan nähnyt vastaavaa.

– Tämä on ensimmäinen kerta kun olen kuullut peurasta uimassa valtameressä. Olen nähnyt paljon delfiinejä, mutta peurat ovat jotain uutta, mies kuvailee.

Uusimmat